Eilen tapasin hoitajan ja psykiatrin. Odotustilassa tuntui että taju lähtee ahdistuksen takia. Tärisin ja odotin myöhässä olevaa hoitajaa. Mietin jo ettei se ikinä tule, minuutit tuntui liian pitkiltä. Kun pääsin huoneeseen olin vain hiljaa, mun pää löi ihan tyhjää vaikka olin miettinyt valmiiksi mitä sanoa. Hoitaja selitti jotain, psykiatri kysyi minulta miksi haluan osastolle ja miksi en pärjää kotona, selitin loppuun että ahdistuksen takia pää lyö nyt aivan tyhjää. Hoitaja sanoi olevan huolissaan mun itsetuhoisuudesta "se kun on melkein päivittäistä". Sanoin oksentavani ruuat ulos, en saa vain enää paljoa alas. Juon suolavettä jonka takia mun olo vaan pahenee ja seuraavat päivät on ihan hirveitä.
Psykiatri kysyi onko mulla pakko lähtä heti osastolle. Sanoin että enköhän hengissä pärjää, kotiin päästyäni itkin ja hakkasin päätä seinään että miten helvetissä kuvittelen pärjääväni. Yksikin päivä on liikaa. Sain lähetteen suljetulle, psykiatri lupasi soittaa osastolle ja kysyä kuinka pitkästi sinne on jonoa. Sain myös ketipinoriin reseptin kun selitin etten saa enää nukutuksi eikä melatoniini auta.
Perjantaina tuli toinen pääsykoekutsu. Toinen pääsykokeista on kahden viikon päästä ja toinen kolmen. Mitä enemmän nuita tulee postiluukusta alas sitä enemmän mua alkaa masentaa oma tulevaisuus. Ei musta ole mihinkään, eikä tällä hetkellä varsinkaan pääsykokeisiin. Hakkaan päätä seinään että edes joku auttaisi.
Aamulla heräsin järkyttävään ahdistukseen. Ahdisti nousta sängystä joten makasin ja kuuntelin musiikkia. Mietin miten saan salakuljetettua osastolle teriä. Ne ajatukset ei jätä mua rauhaan, hakkaan vain päätä lisää seinään että ne loppuisi. Itkettää jo se että joudun hetkeksi eroon mun hoitajasta.
Kerroin eilen psykiatrille kuinka mietin päivittäin itseni tappamista. Hoitaja kysyi onko mulla valmiina suunnitelma, vajaa kuukausi sitten sanoin että on mutta en suostunut kertomaan sitä. Sanoin hoitajalle että ei, hoitaja sanoi "ai ei" ja hiljeni. Se niin tajusi että valehtelen. Vitun vittu.
Psykiatri kysyi onko mulla pakko lähtä heti osastolle. Sanoin että enköhän hengissä pärjää, kotiin päästyäni itkin ja hakkasin päätä seinään että miten helvetissä kuvittelen pärjääväni. Yksikin päivä on liikaa. Sain lähetteen suljetulle, psykiatri lupasi soittaa osastolle ja kysyä kuinka pitkästi sinne on jonoa. Sain myös ketipinoriin reseptin kun selitin etten saa enää nukutuksi eikä melatoniini auta.
Perjantaina tuli toinen pääsykoekutsu. Toinen pääsykokeista on kahden viikon päästä ja toinen kolmen. Mitä enemmän nuita tulee postiluukusta alas sitä enemmän mua alkaa masentaa oma tulevaisuus. Ei musta ole mihinkään, eikä tällä hetkellä varsinkaan pääsykokeisiin. Hakkaan päätä seinään että edes joku auttaisi.
Aamulla heräsin järkyttävään ahdistukseen. Ahdisti nousta sängystä joten makasin ja kuuntelin musiikkia. Mietin miten saan salakuljetettua osastolle teriä. Ne ajatukset ei jätä mua rauhaan, hakkaan vain päätä lisää seinään että ne loppuisi. Itkettää jo se että joudun hetkeksi eroon mun hoitajasta.
Kerroin eilen psykiatrille kuinka mietin päivittäin itseni tappamista. Hoitaja kysyi onko mulla valmiina suunnitelma, vajaa kuukausi sitten sanoin että on mutta en suostunut kertomaan sitä. Sanoin hoitajalle että ei, hoitaja sanoi "ai ei" ja hiljeni. Se niin tajusi että valehtelen. Vitun vittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti