Mad world

Koko yön kuuntelin ääniä, kun sain unen päästä kiinni niin Portugalilainen herätti minut. Kuulin lapsen itkua, ilkeää naurua ja surinaa. Nukuin maksimissaan tunnin pätkiä ja heräsin. Välillä se paha minun sisältäni siirtyi Portugalilaiseen, luulen että se tietää mistä on kyse. Luulen että se tajuaa, että joku haluaa saada minut hengiltä. Sitä pelottaa. Minua pelottaa, koska tiedän että loppu on lähellä.

Päivät menee kotona, erossa kaikesta. Verhot on kiinni, kukaan ei näe sisälle. Pihalla käyn vain sen verran että käytän Portugalilaisen, silloinkin meinaa iskeä paniikki. Koko ajan on sellainen tunne että joku hyökkää kimppuun. En uskalla enää liikkua ulkona, en edes Portugalilaisen kanssa. En pidä ihmisiin yhteyttä, en luota kehenkään enää. Tuntuu kun kaikki haluaisi vaan pahaa, kaikki on kätyreitä. Tiedot menee eteenpäin ja minä en ole turvassa.


Huomenna olisi hoitajalle aika, ahdistaa koska en halua jutella mistään. Haluan vain lopettaa hoidot ja pärjätä itse, olen aina pärjännyt yksin joten miksi en pärjäisi tulevaisuudessa. Äiti kyselee joka päivä miten pärjään Portugalilaisen kanssa, sanon vain että hyvin. Vastaan kaikille että voin hyvin, haluan vain olla yksin ja kuolla pois. Perjantaina on lääkärin kanssa palaveri, ainakin lääkkeet menee uusiksi. Haluaisin vain sanoa etten tarvitse lääkkeitä enkä halua hoitoa. Itse asiassa olen sanonut sen jo, en vain ole muuttanut mielipidettäni asian suhteen.

Kauanko minun pitää vielä kestää? Miksen vain saa luovuttaa?