Already gone

Käytiin taas omahoitajan kanssa keskustelu siitä miksi olen sulkeutunut, miksi olen vain suojautujan minätilassa enkä päästä edes omahoitajaani lähelleni. Eilen ahdisti taas niin paljon etten saanut happea, ainoa tie ulos siitä oli viiltää. Ennen viilsin vain pohkeita, nyt siitä kärsii myös vasen käsivarsi. Omahoitaja katsoi viikkokorttiani ja totesi "voi kun voisin sulta tuon tuskan ottaa pois, tai edes puolet siitä". Ollaan myös paljon omahoitajan kanssa juteltu miksi en luota lääkäriini ja kuinka saadaan se tieto menemään palavereissa myös lääkärille asti. Tulostan välillä omahoitajalleni tekstejäni, annoin luvan myös lääkärin lukea ne. Lääkärini soittaa minulle perjantaina.


Tuntuu että joku toinen syöttää päähäni ajatuksia. Eilen mietin tuhopolttoa, mietin että talossa täytyy olla ihmisiä. Haluan vain nähdä kun kaikki räjähtää ja ihmisiä kuolee. Sairasta, tiedän.. tai ainakin minulle on annettu niin ymmärtää. Kerroin tänään äidille nauraen eilisistä ajatuksista, siitä seurasi pitkä hiljaisuus.

Keskittyminen on ollut viime aikoina todella vaikeaa, lainailen kirjoja mutta en pysty keskittyä niihin. Ajaessa jos mieli katoaa muualle meinaan ajaa kolareita, koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain enkä jaksa pysyä yhtään paikoillani.

Kuuntelen biisejä, tai jotakin muita ääniä tarkasti. Välillä kuulen niiden välittävän jotain viestejä minulle. Välillä vain yritän huutaa, etten kuulisi mitään. Pääni täyttyy äänistä ja viesteistä, käskyistä ja vähättelystä. Peilikuvia vaikkei peilejä olisi lähelläkään. Kylmistä kosketuksista iholleni. Välillä kun yritän nukahtaa muistan sen yhden kohtauksen osastolla muutama viikko takaperin. Se vain pyörii ja pyörii aina uudelleen. Vaikka kohtauksen aikana minulla oli silmät kiinni, mutta silti näen sen niiin kuin istuisin kärpäsenä katossa. Se vain pyörii, eikä lopu.