ja kolme nolla viis lukee mun luurin ruudulla.
Kerään lääkkeitä "varastoon". Pakko on olla pakotie, pakotie jota pitkin voi kulkea kun alkaa huojumaan. Joku kutsuu minua nimellä, minun omalla äänellä. Ei, se en ole minä. Tänään pitkästä aikaa omahoitajan luona, käytiin läpi kuulumisia. Sanoin että on taas tunne etten halua käydä siellä, mä pärjään yksinkin. Kuitenkin kun omahoitaja kysyi miten jatketaan, sanoin että samalla tavalla kun ennenkin.
Huojun, tällä hetkellä elämän ja kuoleman välissä. Jossain paikassa jota ei osaa kuvailla. Paljon itsetuhoisia ajatuksia, paljon ajatuksia muiden satuttamisesta ja tappamisesta. Paljon suunnitelmia kuinka saada henki itseltä. Paljon ajatuksia ja jonkun verran tekoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti