Heaven

Ikkunalauta tuntuu kylmältä mut silti istut siinä kun et halua
mennä ulos kun sä niin pelkäät et ne kuiskaa
ne toisilleen kuiskaa
kuinka väärässä sä oot
koska mä huomaan
kun sä katsot peiliin et katso siihen ikin suoraan
vaan sä vertaat itseäsi muihin ja teet muotin
sä teet niistä muotin vaik
sun ei tarvi siihen sopia
sun sateiset silmät
ne näkee vaan pilvet
mut oot siltiki niin älyttömän kaunis
sun pitäs muistaa
että kukaan meistä ei ole täydellinen eikä voiskaan
kun tää maailma on täynnä virheitä
sä huomaat mä lupaan et sä huomaat
et sä oot hyvä just noin kun oot
Lyriikat jotka on aiemminkin kuultu tässä blogissa. Omaan huonon itsetunnon ja luulen että tulen kärsimään siitä enemmän tai vähemmän koko elämäni. Syömishäiriö on ollut vahvasti mukana pilaamassa itsetuntoani ja käsitystä omasta kehosta. Näytän joka päivä lihavalta, ihan sama miten pukeudun tai olen, olen silti lihava. Mietin edelleen päivittäin olisinko onnellinen jos lopettaisin syömisen, olisinko onnellisempi jos olisin luuta ja nahkaa, jos jokainen luu törröttäisi. Olisinko onnellinen jos tanssisin täysin Anan pillien mukaan, silloin ainakin olisin turvassa kaikelta. Syöminen ahdistaa vaikka saankin joka päivä syötyä. Jos joku kommentoi ruokiani haluaisin heittää sen roskiin ja olla syömättä. Nälän tunne on niin ihana, niin tyhjä ja puhdas olo.


Jäätelökioskin takana olen piilossa sua.
Kaikki on tyhjää täynnä. Portugalilainen on äidin luona yökyläilemässä ja tuntuu niin tyhjältä ilman sitä höpönassua. J haluaa että jatkan käyntejä hoitajan luona ennen terapianalkuani. En vain halua, muistan vaan ne paskat jutut mitkä hoitajani on heittänyt. En saa niitä pois mielestäni. Toisaalta on hirveä ikävä, ikävä sitä aikaa kun ne käynnit oli minulle henkireikä. En pystynyt olemaan edes viikkoa ilman niitä. Olin tunnollisesti aina paikalle, vaikka se onkin epävakaalle hyvin harvinainen piirre. Sitouduin täysin ja sain jopa hoitavan lääkärinikin ylpeäksi minusta.

En tunne oloani sairaaksi. En tunne että jotain olisi vialla. Kaikki "epänormaali" on liian arkipäivää etten enää havaitse että voisi ehkä mennä paremminkin. Odotan kauhulla hetkeä kun menen juttelemaan pomolleni saisinko käydä terapiassa työpäivän aikana. En minä tarvitse terapiaa, en enää.