vaik vetäis perseet ja koittais kaveria.
Olen yksin. Tai ainakin tuntuu siltä. Terapeuttini ja ystäväni yrittää sanoa etten ole, en vain voi tunteille mitään. Ne vain vie, vie minut mennessään. Muutan pian, lähemmäksi työpaikkaani josta olen toisaalta innoissani mutta surullinen. Muutan yksin, J ei tule mukaan mutta ei olla siltikään erottu. Vaikka kaikki luuleekin niin.
Olen alkanut taas oksentamaan. Bulimia nostattaa päätänsä, "voit sää nuo syödä kun muistat oksentaa heti". Samat vanhat kikat jolla saan kaiken ruoan pois, tai ainakin luulen saavani. Perjantaina itkin töissä työpaikkaohjaajani edessä, en meinaa kestää sitä ihmistä. Välit tähän työkaveriin josta aiemmin kerroin on viilentynyt, koska olen tunnevammainen yksilö. Hän haluaa auttaa, hän haluaa vain hyvää. Minä tyrin kaiken enkä ota apua vastaan. Loppupeleissä välttelen häntä koska sattuu, sattuu niin paljon oma typeryys.
Abilifyn kanssa menee ihan hyvin. Kauheat olot mutta pahimmat on yö-aikaan ja saan kuitenkin nukuttua kohtuullisesti. Uusi terapeuttini on ihana, työstetään tällä hetkellä tunteita jotta päästään kiinni syömishäiriön aiheuttamaan ahdistukseen.
Minun recovery-tilin löytää instagramista nimimerkillä @privatahtitaivas. Hyväksyn saman tapaiset tilit tai directin kautta. Sieltä näkee vähän useammin kuulumisiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti