Broken

"Tuolla on junarata, mene sinne niin tää kaikki loppuu.."
Tänään omahoitajatapaaminen, haluan karata junan alle.
Haluan kuolla, haluan pois.

I'm sick

Haluan mun lääkkeet, haluan raiteille makaamaan.
Huomenna osastolle, "toivottavasti siitä on apua".... En halua elää ilman terää.

Girl with golden eyes

At first it seems so sweet,
then you wake up next to a monster.

Eilen otin kaksi uutta tatuointia, puhelin meni rikki, ahmin ja oksensin, viiltelin itseni päivystykseen tikattavaksi enkä meinannut saada unta. Tänään kävin ostamassa uuden luurin, Portugalilainen on pitkästä aikaa täällä ja viiltelin. Kun hoitaja torstaina kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen mitä aion tehdä viikonloppuna mietin että kävisin treenaamassa. Tikkauksien takia tällä jalalla juuri ja juuri kävellään - tasasella.

Vielä huominen, sitten pääsen osastolle. En tiedä haluanko sinne enää, tuntuu niin väärältä. Hoitaja soitti sinne torstaina ja se tulee minun mukaan tulohaastatteluun. Tuntuu ahdistavalta kun mietin elämää ilman terää, en edes muista millaista se oli. Kohta en muista millaista oli viiltää. En tiedä haluanko sitä. Mun on nyt hyvä näin.


Äänet sekottaa mun pään. En osaa olla kuuntelematta enkä osaa olla tottelematta. Ehkä ne koittaa kostaa koska menen osastolle. En ansaitse apua. "Voi kun sä et osaa olla edes syömättä, lehmä", ahmin ja oksennan. Äänet tietää että alistun, alistun sokeana kaikkeen mitä ne käskee.

Pelottaa, pelottaa että Portugalilainen on kohta vaarassa, sitä ne ei saa viedä..

Luodinkestävä

Tällainen olen ainiaan, yksi eksyneistä.
Eräs ilman nimeä, ilman rehellistä sydäntä kompassina.

Olen joku jostain muualta. Joku joka on vain eksynyt tänne, en kuulu tänne, olen väärässä maailmassa. En ole sairas, siksi tuntuu väärältä mennä osastolle. Se paikka on niille jotka tarvitsevat sitä oikeasti. Joku mumisee, "tapa itsesi" kuuluu jostain. En osaa tarkentaa. "Tapa itsesi vitun huora".

Pidättelen itseäni, makaan sängyssä silmät kiinni. En uskalla aukaista, en uskalla liikkua. Kuuntelen vain ääniä. Koitan vaientaa niitä, huudan vastaan. Mikään ei auta. Kaivan laatikosta veitsen, viillän, syvemmältä ja syvemmältä. Äänet loppuu, tunnen oloni hyväksi, tunnen oloni voittajaksi.


Tuntuu kun mun pitäisi löytää pakoreitti maailmaan jonne kuulun. Tämä on väärä paikka enkä tiedä kuinka olen eksynyt tänne alun perin. Tahdon pois mutta en tiedä miten. Tuntuu että olen hyvä kun olen syömättä, oksennan ja satutan itseäni, olen silloin onnistunut. En koe että olen onnistunut kun olen saanut jotain "normaalia" tai "järkevää" aikaseksi.