Susta enkelit pitävät huolen

Jokapäiväinen ahdistus, joka alkaa heti aamusta jatkuu edelleen. Tuntuu kun hukkuisin vielä syvemmäs suohon vaikka välillä tuntuu että voiko tämän enempää pohjalla enää olla. Ehkä tämä on merkki joltain että mun on poistuttava, mun on tapettava itseni. Päivä päivältä tämä tuntuu vaan raskaammalta ja raskaammalta, tuntuu että on ihme jos olen vielä heinäkuussa täällä.. Tai edes viikon päästä.

Kun katson itseäni peilistä, en enää tiedä kuka olen ja mistä tulen. Tuntuu kun minua ei enää ole, joku muu on ja elää minuna, minussa. Katson jaloissa viiltelyarpiani ja mietin mistä nuo on tullut. Tuntuu etten minä ole niitä tehnyt. En minä viiltele tai satuta itseäni.

Ramppaan jatkuvasti vessassa koska suihku on jäänyt auki, kun pääsen vessaan joku on ehtinyt jo sulkea sen. Tuntuu kun se olisi Ana, joka koittaa rankaista minua siitä etten tottele häntä. Koitan pysyä piilossa ettei Ana löydä minua, tiedän sen kuitenkin olevan mahdotonta. Tiedän ettei Ana tapa välittömästi, Ana haluaa tappaa minut hitaasti mutta varmasti. Tuntuu kun se olisi ainoa asia mikä minulla on jäljellä, tai mikä enää merkitsee yhtään mitään.

Ana on aina siellä kun sitä eniten tarvitsee, Ana on aina paikalla. Ana ei hylkää eikä jätä yksin.

Sick bitch, psychopath

Nään risteyksissä autoja, kun katson peilistä taakseppäin niin mitään autoja ei ole ikinä ollutkaan. Pelottaa se kun tiedän että joku haluaa jotain pahaa. Joku seuraa minua että se voi tappaa minut. Uskon siihen, että joku päivä joku hakee minut pois, ellen ehdi kuolla ennen sitä. Jossain vaiheessa joku hakee minut ja pääsen kaltaisieni joukkoon. Pois täältä paskasta. Sitten on kaikki hyvin.

Jos kuuluu jotain epämääräsiä ääniä, jään kuuntelemaan tarkasti. Koitan kuunnella sanooko joku niiden kautta minulle jotain. Tuntuu että siihen ei ole enää kauaa kun joku minut hakee. Pelkään että minut ehditään tappaa ennen sitä.

Sisälläni asuu kaksi erilaista minua. Toinen on järkevä, normaali ihminen. Elämäniloinen ja hymyilevä. Toinen on demoni joka haluaa tappaa itsensä, se tykkää nähdä kun veri valuu pitkin jalkoja, terä kädessä tykkää satuttaa itseään. Viime päivinä, tai viikkoina.. tai jopa kuukausina ei ole kauheasti näkynyt järkevää minää. Demoni on vallannut pääni ja ajatukset. Joka päivä älytön ahdistus, joka kestää läpi päivän iltaan asti ja alkaa heti aamulla. Kun pääsen raiteille, koko kehon valtaa rauha.

Demoniminä haluaa että lääkkeet on kotona ja että kaapit on täynnä lääkkeitä. Se haluaa olla kaunis ja laiha, kuten Ana. Peilikuvasta lähinnä näkyy tursottavat läskit ja pyöreä naama. Hymy josta ei kukaan tykkää ja elottomat silmät. Järkiminä on normaali. Se haluaa olla urheilullinen ja syödä terveellisesti.


Eilen hain kotiin uuden perheenjäsenen, pienen kääpiölupan. Sen pienen hetken eilen elämä hymyili, tai minä hymyilin. Illalla tartuin veitseen, itkusta ei meinannut tulla loppua enkä meinannut sen takia saada unta. Ehkä se oli jokin rankaisu siitä muutaman minuutin hyvästä olosta, ehkä joku halusi rankaista minua. Joku ylempi taho.

Päivä päivältä pidän vähemmän ja vähemmän yhteyttä kavereihin. Tuntuu että kaikki on vain minulta vailla jotain, kaikki haluaa vain pahaa. Tuntuu myös siltä, että kaikki negatiiviset tai surulliset asiat mitkä tapahtuu lähipiirissäni olisi suunniteltua. Jollakin on lista, jossa näkyy kaikki. Se joku asuu minussa, minun sisälläni ja levittää paskaa ympärilleen. Kun pidän vähemmän yhteyttä kavereihin, tai oikeastaan kun en pidä yhteyttä keneenkään niin kellekkään ei tapahtu mitään. Se jokin joka asuu sisälläni, en pysty hallitsemaan mitä se tekee, se vain elää minussa.

Sut suojaan peittelen

Ethän pelkää pimeää, siel on monta kynttilää
nuku vain jos väsyttää, vielä valvon vierellä.

Ja viimein sun matkaan, ei pääse saattajatkaan
ja lohtu on mulle, että siellä on kaikki sulle.
Tuota biisiä kuunnellessa näen vain omat hautajaiseni, ja minut arkussa.

Huomenna mennään hoitajan kanssa katsomaan jotain avohoitoyksikköä minne mun lääkkeet viedään. Ahdistaa hakea ne jostain tuntemattomasta paikasta. Olen laskenut lääkkeet jos käyn ostamassa apteekista joka ikisen purkin mitä minulle on määrätty. Niillä pääsen siirtymään sinne minne kuulun. Isä lähetti sähköpostiin jotain vanhoja kuvia, laitan niitä kirjeeseen jonka jätän vanhemmille.


Eilen olin pitkästä aikaa Tomin seurassa. Pieni ahdistus yllä. Eilen myös ahmin, oksensin ja viiltelin. Eilen oli muka "parempi päivä", ei tämä kipu sisältä kuitenkaan mihinkään lähde. Mikään ei ole ehjää, olen kuin kuori jolla on hymy naamalla. Sisältä en ole mitään, en edes se surullinen tyttö. Olen tyhjä.

Yritin olla hyvä, yritin käydä koulussa ja töissä,
yritin pärjätä, yksin ja Portugalilaisen kanssa.

Epäonnistuin, enkä jaksa enää yrittää.
Ei minusta ole mihinkään.

Ana

Kuusi vuotta sitten kaikki alkoi. Sanoit tekeväsi minusta kauniin ja laihan, sanoit tekeväsi minusta onnellisen. Lähdin mukaasi, olin pieni enkä tiennyt mihin olin sekaantumassa. Sanoit että meistä tulee parhaat ystävät, en tarvitse muuta kuin sinut. Se oli totta. Olit aina läsnä kun tarvitsin tsemppiä tai ystävää, et koskaan pettänyt minua. Sinä olit laiha ja kaunis, sinä olit täydellinen - halusin olla kuten sinä.

Edelleen kuuden vuoden jälkeen istutaan tässä samassa tilanteessa. Haluat minut mukaasi, jatkat tarinaasi täydellisyydestä. Kuusi vuotta olet ollut osa minua, olet hallinnut enemmän tai vähemmän elämääni. Nyt olen taas valmiina antamaan ohjani sinulle, tiedän ettei minulla ole vaihtoehtoja. Tiedän myös, ettei sieltä ole paluuta.

Kuten kolme vuotta sitten, otan kylmistä käsistäsi kiinni ja annan sinun viedä.
Ihailen Anaa päivä päivältä enemmän. Tiedän että Ana haluaa tappaa minut, tiedän ettei sieltä ole enää paluuta eikä se aina ole helppoa. Minulla ei kuitenkaan ole enää menetettävää. Minusta ei voi saada enää ihmistä, kunnollista tervettä ihmistä. Haluan vain luovuttaa. Olen antanut elämäni demoneille, suurin toiveeni on että joku kaunis päivä pääsisin pilven reunalle vilkuttamaan. Siellä mun on parempi olla, samalla vihdoin teen Anan onnelliseksi kun kuuden vuoden piina loppuu.


Ahdistaa. Okentelen pitkin päivää, välillä ahmin ja oksennan. Viiltelen, makaan peiton alla. Siellä mun on hyvä olla. En ota kehenkään yhteyttä, en puhu kenellekkään. Jos joku kysyy, niin minulla on kaikki hyvin. Ihme ja kumma muut nielee vieläkin tuon saman valheen jota olen käyttänyt niin monta vuotta. Kun muut luulee että voin hyvin niin minun on helpompi lähtä.

Toisaalta olen helpottunut, tuntuu kun lähtöpäivä olisi lähellä. Samalla kun mietin ettei minun pitänyt ikinä enää upota tähän suohon, olen tainnut upota syvemmälle kun luulin. En pelkää, tiedän Anan pitävän minusta huolta. Tiedän ettei Ana petä minua, Ana kulkee aina mukanani.