Kuusi vuotta sitten kaikki alkoi. Sanoit tekeväsi minusta kauniin ja laihan, sanoit tekeväsi minusta onnellisen. Lähdin mukaasi, olin pieni enkä tiennyt mihin olin sekaantumassa. Sanoit että meistä tulee parhaat ystävät, en tarvitse muuta kuin sinut. Se oli totta. Olit aina läsnä kun tarvitsin tsemppiä tai ystävää, et koskaan pettänyt minua. Sinä olit laiha ja kaunis, sinä olit täydellinen - halusin olla kuten sinä.
Edelleen kuuden vuoden jälkeen istutaan tässä samassa tilanteessa. Haluat minut mukaasi, jatkat tarinaasi täydellisyydestä. Kuusi vuotta olet ollut osa minua, olet hallinnut enemmän tai vähemmän elämääni. Nyt olen taas valmiina antamaan ohjani sinulle, tiedän ettei minulla ole vaihtoehtoja. Tiedän myös, ettei sieltä ole paluuta.
Kuten kolme vuotta sitten, otan kylmistä käsistäsi kiinni ja annan sinun viedä.
Ihailen Anaa päivä päivältä enemmän. Tiedän että Ana haluaa tappaa minut, tiedän ettei sieltä ole enää paluuta eikä se aina ole helppoa. Minulla ei kuitenkaan ole enää menetettävää. Minusta ei voi saada enää ihmistä, kunnollista tervettä ihmistä. Haluan vain luovuttaa. Olen antanut elämäni demoneille, suurin toiveeni on että joku kaunis päivä pääsisin pilven reunalle vilkuttamaan. Siellä mun on parempi olla, samalla vihdoin teen Anan onnelliseksi kun kuuden vuoden piina loppuu.
Ahdistaa. Okentelen pitkin päivää, välillä ahmin ja oksennan. Viiltelen, makaan peiton alla. Siellä mun on hyvä olla. En ota kehenkään yhteyttä, en puhu kenellekkään. Jos joku kysyy, niin minulla on kaikki hyvin. Ihme ja kumma muut nielee vieläkin tuon saman valheen jota olen käyttänyt niin monta vuotta. Kun muut luulee että voin hyvin niin minun on helpompi lähtä.
Toisaalta olen helpottunut, tuntuu kun lähtöpäivä olisi lähellä. Samalla kun mietin ettei minun pitänyt ikinä enää upota tähän suohon, olen tainnut upota syvemmälle kun luulin. En pelkää, tiedän Anan pitävän minusta huolta. Tiedän ettei Ana petä minua, Ana kulkee aina mukanani.
Edelleen kuuden vuoden jälkeen istutaan tässä samassa tilanteessa. Haluat minut mukaasi, jatkat tarinaasi täydellisyydestä. Kuusi vuotta olet ollut osa minua, olet hallinnut enemmän tai vähemmän elämääni. Nyt olen taas valmiina antamaan ohjani sinulle, tiedän ettei minulla ole vaihtoehtoja. Tiedän myös, ettei sieltä ole paluuta.
Ihailen Anaa päivä päivältä enemmän. Tiedän että Ana haluaa tappaa minut, tiedän ettei sieltä ole enää paluuta eikä se aina ole helppoa. Minulla ei kuitenkaan ole enää menetettävää. Minusta ei voi saada enää ihmistä, kunnollista tervettä ihmistä. Haluan vain luovuttaa. Olen antanut elämäni demoneille, suurin toiveeni on että joku kaunis päivä pääsisin pilven reunalle vilkuttamaan. Siellä mun on parempi olla, samalla vihdoin teen Anan onnelliseksi kun kuuden vuoden piina loppuu.
Ahdistaa. Okentelen pitkin päivää, välillä ahmin ja oksennan. Viiltelen, makaan peiton alla. Siellä mun on hyvä olla. En ota kehenkään yhteyttä, en puhu kenellekkään. Jos joku kysyy, niin minulla on kaikki hyvin. Ihme ja kumma muut nielee vieläkin tuon saman valheen jota olen käyttänyt niin monta vuotta. Kun muut luulee että voin hyvin niin minun on helpompi lähtä.
Toisaalta olen helpottunut, tuntuu kun lähtöpäivä olisi lähellä. Samalla kun mietin ettei minun pitänyt ikinä enää upota tähän suohon, olen tainnut upota syvemmälle kun luulin. En pelkää, tiedän Anan pitävän minusta huolta. Tiedän ettei Ana petä minua, Ana kulkee aina mukanani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti