Osastohelvetti 2

Torstaina yliannostus. 20g ketiä, 20 000mg. Minulla ei pitänyt olla kun viikon lääkkeet kotona, ei pitänyt. Odotin pihalla lanssia, juuri ja juuri pysyin tajuissani. Oksensin pihalle muutaman kerran. Lanssilla päivystykseen, jossa join myös lääkehiiltä. Päivystyksessä uusi lääkehiili joka tuli ulos, oksensin kahdesti sen jälkeen. Yöllä pääsin teholla, teholla jouduin juomaan uudestaan taas lääkehiiltä joka pysyi sisällä. Seuraava päivä oltiin kiinni piuhoissa ja perjantai-iltana ambulanssi haki psykiatrian päivystykseen.

Päivystyksestä sanottiin että olen ensin viikonlopun yli, maanantaina tapaan sitten osastolääkärin. Viikonloppuna itkin monelle hoitajalle sitä miksen vain nukahtanut selälleen ja tukehtunut omaan oksennukseeni, silloin en istuisi nyt tässä. Sain ahdistuskohtauksia, juttelin Anan sekä demonien kanssa ja löin päätä seinään. Maanantaina osastolääkäri sanoi että saat olla huomiseen mutta päätin maanantaina lähteä kotiin.

Samana päivänä tuli käymään Liikkuva avohoito. Sanoin hoitajille että aion mennä junan alle illalla, junat joiden aikataulun katsoin osastolla ennen lähtöä. "Pakkaa kamat niin lähdetään päivystykseen. Sun on pakko saada kunnon hoitoa, et enää pärjää kotona" Kieltäydyin lähtemästä mutta sitten tulikin ilmoille ne kaksi kuuluisaa vaihtoehtoa; "joko me viedään sut tai soitetaan lanssi."


Päivystyksen kautta samalle osastolle, samaan huoneeseen, sain jopa samat omahoitajat. Olin osastolla kaksi päivää, hoitopalaverissa mukana oli avolääkäri, osastolääkäri ja omahoitaja. Sanoin lähteväni kotiin eikä kellään ollut sitä vastaan mitään. En edes tiedä, olisinko saanut jäädä. Palaverin aikana raavin vasemman peukun verille, ahdisti aivan liikaa. Avauduin avopuolen lääkärilleni etten luota häneen enkä pysty hälle kertomaan oikein mitään, kerroin myös että sama koskee omahoitajaani avopuolella.

Huomenna on sijaishoitajatapaaminen koska omahoitajani on lomalla. Huomenna lähden Helsinkiin ja lauantaina Kroatiaan. Enkä tiedä vielä milloin tulen takaisin. Ahdistaa, pitäisi pakata mutta en kykene. Haluaisin vain käpertyä omaan nurkkaani ja jäädä kotiin verhojen taakse piiloon. Pelottaa koska tiedän etten ole turvassa. En ole turvassa Analta, en demoneilta, en keltään.

Osastolla eristäydyin omaan huoneeseeni, välillä omahoitaja tuli hakemaan olohuoneeseen, istuin siellä hetken ja palasin huoneeseeni. Yksi potilaista tuntui uhkaavalta, se katsoi minua kun olisi halunnut tappaa minut. Joku käski minua hyökätä sen kimppuun, tärisin yksin huoneessani, koitin vaientaa ääntä päässäni. En halua, onko minun pakko? Ana kielsi välillä syömästä, pelkäsin että lihon. Vaa'an mukaan en ole lihonut ollenkaan osastoreissulla vaikka minusta tuntuu että olen. Omahoitaja totesi että "sää syöt kyllä pieniä annoksia".

Koitan kirjoittaa Kroatiasta jotain kuulumisia, parasta ikinä on että saan Portugalilaisen takaisin kotiin.

Osastohelvetti

Kolmatta päivää vastaanotto-osastolla.

Ne vain yrittää tappaa mua, Ana yrittää tappaa mua. Ahdistaa, masentaa. Eilen itkin omahoitajalle että miksi minun pitää elää kohtauksien yli. En enää halua.

Liikaa on tapahtunut, selitän myöhemmin tarkemmin.

A world full of killing

Ahdistaa. Ahdistaa ihan liikaa. Yritän olla normaali. Hymyillä, olla oma itseni. En osaa, kuka edes olen. En tiedä. En enää tiedä. Peiliin katsoessa minua katsoo takaisin mustasilmäinen olento, se on se paska minun sisässäni. Syy miksi minun pitäisi kuolla. Se yrittää puskea maskini läpi, että oisin aina hän. Yritän kuitenkin pitää maskin paikoillaan, haluaisin edes muistuttaa minua vaikka olen hukassa kuka olen. Tärkeintä on, ettei muut nää sitä.

Eristäydyn, pikku hiljaa enemmän ja enemmän. En pidä ihmisiin enää yhteyttä, ne jotkut harvat kysyvät mitä minulle kuuluu. Vastaan ja keskustelu loppuu aika nopeaa. En jaksa enää pitää keskusteluja yllä. Haluan vain olla yksin, kotona, verhot kiinni ja vain olla yksin. Ahdistaa koska tiedän että eräs ystävistäni haluaa minut hengiltä. Epäilen että hän on tappajani kätyri. Haluaisin kysyä häneltä suoraan, kuka minut haluaa hengiltä mutta tiedän etten saisi vastausta. Epäilen myös muutamaa muuta ihmistä kätyriksi, mutta en ole vielä aivan varma asiasta.


Puhelin on pitkiä aikoja pois päältä. Ahdistaa kun tiedän että joku seuraa. Pelkään että kohta se tulee parvekkeelta sisään. Samalla yritän saada yhteyttä ilmastointikanavan kautta niihin joiden pitäisi hakea minut sinne minne kuulun. Vielä en ole saanut yhteyttä, mutta tiedän että joku päivä tulen saamaan yhteyden. Kaikki päättyy aina parhain päin.

Let me go

F29 Määrittämätön ei-elimellinen psykoottinen häiriö

"Vaikuttaa että potilaan häiriö on psykoottistasoinen, persoonallisuushäiriö dg ei ole kuin osittain kuvaava, epävakaaseen persoonallisuuteen voi liittyä minipsykooseja, mutta ei näin järjestäytynyttä ilmeisen eriskummallista harhamaailmaan äänineen ja näkyineen. Kokonaisuus viittaa vähintään psykoositasoiseen masennukseen tai skitsofreniaspktrin häiriöön. Pitäisin itsemurhavaaraa varsin suurena."

Joku pimpotti ovikelloa ja koputti. Paniikissa menin avaamaan oven. Poliisit oli oven takana, joko yhteispäivystys tai putka. Valitsin yhteispäivystyksen. Ambulanssi tuli hakemaan, menin makaamaan pedille. Koitin vain pysyä tajuissani, heikotti, oksetti. Liikkuva kävi eilen, koko eilinen meni yhdessä ristiriidassa. Soitin tänään äidille, sanoin että poliisit haki kun kuuli että olin katsonut juna-aikataulut. Äiti oli hiljaa, hiljaa se sanoi "pysythän sää hengissä? Ethän sää hyppää junan alle?"

Tänään oli hoitopalaveri liikkuvan ja hoitajan kanssa. Vielä ylihuomenna on omahoitajatapaaminen ja hoitaja jää kahden viikon lomalle. Koulua pitäisi lykätä vuodella, kaikki pakkaantuu kasaan. Äiti laittaa viestiä, kysyy hoidanko itse sen kouluasian. Laskut pitäisi maksaa, uusia laskuja tulee postiluukusta ja minä ahdistun. Haluan vain maata kotona, verhot kiinni, yksin. Puhelin on taas kiinni, ylläri. Ahdistaa aivan liikaa, ahdistaa että joku näkee, että minua seurataan.


"Voi minun pikku tyttö" se sanoo. Ana. Pirullinen helvetti. Viikonlopun aikana olen lihonut ihan liikaa. Haluaisin viiltää. Haluaisin vain olla yksin. Kaikki on minulta vailla asioita, olen vain pelinappula kaikille. En jaksa, halua enkä voi. En kykene olemaan minä enää ollenkaan, en osaa olla. Minua ei ole. Ana pilasi kaiken. Ana teki kaikesta helvettiä. En halua olla yhteydessä kehenkään. Kukaan ei vaan sitä jaksa ymmärtää. Etten jaksa. Pelkään liikaa että sattuu, en halua enää että sattuu. Sanoin eilen lääkärille päivystyksessä että minun kuuluu kuolla. Koska minun kuuluu.