Let me go

F29 Määrittämätön ei-elimellinen psykoottinen häiriö

"Vaikuttaa että potilaan häiriö on psykoottistasoinen, persoonallisuushäiriö dg ei ole kuin osittain kuvaava, epävakaaseen persoonallisuuteen voi liittyä minipsykooseja, mutta ei näin järjestäytynyttä ilmeisen eriskummallista harhamaailmaan äänineen ja näkyineen. Kokonaisuus viittaa vähintään psykoositasoiseen masennukseen tai skitsofreniaspktrin häiriöön. Pitäisin itsemurhavaaraa varsin suurena."

Joku pimpotti ovikelloa ja koputti. Paniikissa menin avaamaan oven. Poliisit oli oven takana, joko yhteispäivystys tai putka. Valitsin yhteispäivystyksen. Ambulanssi tuli hakemaan, menin makaamaan pedille. Koitin vain pysyä tajuissani, heikotti, oksetti. Liikkuva kävi eilen, koko eilinen meni yhdessä ristiriidassa. Soitin tänään äidille, sanoin että poliisit haki kun kuuli että olin katsonut juna-aikataulut. Äiti oli hiljaa, hiljaa se sanoi "pysythän sää hengissä? Ethän sää hyppää junan alle?"

Tänään oli hoitopalaveri liikkuvan ja hoitajan kanssa. Vielä ylihuomenna on omahoitajatapaaminen ja hoitaja jää kahden viikon lomalle. Koulua pitäisi lykätä vuodella, kaikki pakkaantuu kasaan. Äiti laittaa viestiä, kysyy hoidanko itse sen kouluasian. Laskut pitäisi maksaa, uusia laskuja tulee postiluukusta ja minä ahdistun. Haluan vain maata kotona, verhot kiinni, yksin. Puhelin on taas kiinni, ylläri. Ahdistaa aivan liikaa, ahdistaa että joku näkee, että minua seurataan.


"Voi minun pikku tyttö" se sanoo. Ana. Pirullinen helvetti. Viikonlopun aikana olen lihonut ihan liikaa. Haluaisin viiltää. Haluaisin vain olla yksin. Kaikki on minulta vailla asioita, olen vain pelinappula kaikille. En jaksa, halua enkä voi. En kykene olemaan minä enää ollenkaan, en osaa olla. Minua ei ole. Ana pilasi kaiken. Ana teki kaikesta helvettiä. En halua olla yhteydessä kehenkään. Kukaan ei vaan sitä jaksa ymmärtää. Etten jaksa. Pelkään liikaa että sattuu, en halua enää että sattuu. Sanoin eilen lääkärille päivystyksessä että minun kuuluu kuolla. Koska minun kuuluu.