Need you now

Eilinen oli pelkkää ahdistusta, kohtauksia jossa näin vain vetäväni överit ja sen kuinka jään junan alle. Viiltelin, hakkasin päätä seinään että ne ajatukset lähtisi. Mikään ei auttanut. Viiltelin lisää, soitin päivystykseen "meillä ei ole aikoja tänään", hakkasin päätä seinään. Sätkin, itkin ja löin. Haluan kuolla, haluan niin tappaa itseni. Illalla lähdin päivystykseen liimattavaksi.



"Mistä voin olla varma että oot hengissä maanantaina?"

"Kun sää alat olla siinä rajalla pärjäätkö kun et oo viime aikoina pärjänny.."
Tänään hoitaja kysyi eilisestä. Kysyi pystynkö viikonlopun aikana soittamaan päivystykseen jos tulee hätä, sanoin etten tiedä, haluaisin vaan vetää napit naamaan ja istumaan raiteille. Hoitaja ehdotti jos olisin tänään mennyt polille arvioitavaksi, menen huomenna. Saa nähdä jäänkö osastolle, en tiedä toivonko sitä vai en.

Haluaisin pärjätä viikonlopun yli maanantaille, en tiedä mitä sitten tapahtuu. En mää helvetti tiedä yhtään mistään yhtään mitään. "Sun viiltely on mennyt tosi pahaksi" "mutta oon iloinen siitä että oot pystynyt pistämään mulle viestiä ennen kun oot viillellyt." Mua ahdistaa, en halua että hoitaja vaihtuu. Haluan olla kotona peiton alla, käydä hoitajan tykönä pari kertaa viikossa ja kestää ne sodat demonien kanssa. Haluan pystyä siihen, mun on pakko pystyä siihen. Muut sanoo ettei ole pakko jos ei jaksa, kaikista paskinta on vaan itse tajuta ettei pärjää. Olen niin heikko, voimaton. Paha ottaa musta vallan jos se haluaa, en osaa enää estää.

Just like a pill

Eilen tapasin hoitajan ja psykiatrin. Odotustilassa tuntui että taju lähtee ahdistuksen takia. Tärisin ja odotin myöhässä olevaa hoitajaa. Mietin jo ettei se ikinä tule, minuutit tuntui liian pitkiltä. Kun pääsin huoneeseen olin vain hiljaa, mun pää löi ihan tyhjää vaikka olin miettinyt valmiiksi mitä sanoa. Hoitaja selitti jotain, psykiatri kysyi minulta miksi haluan osastolle ja miksi en pärjää kotona, selitin loppuun että ahdistuksen takia pää lyö nyt aivan tyhjää. Hoitaja sanoi olevan huolissaan mun itsetuhoisuudesta "se kun on melkein päivittäistä". Sanoin oksentavani ruuat ulos, en saa vain enää paljoa alas. Juon suolavettä jonka takia mun olo vaan pahenee ja seuraavat päivät on ihan hirveitä.

Psykiatri kysyi onko mulla pakko lähtä heti osastolle. Sanoin että enköhän hengissä pärjää, kotiin päästyäni itkin ja hakkasin päätä seinään että miten helvetissä kuvittelen pärjääväni. Yksikin päivä on liikaa. Sain lähetteen suljetulle, psykiatri lupasi soittaa osastolle ja kysyä kuinka pitkästi sinne on jonoa. Sain myös ketipinoriin reseptin kun selitin etten saa enää nukutuksi eikä melatoniini auta.


Perjantaina tuli toinen pääsykoekutsu. Toinen pääsykokeista on kahden viikon päästä ja toinen kolmen. Mitä enemmän nuita tulee postiluukusta alas sitä enemmän mua alkaa masentaa oma tulevaisuus. Ei musta ole mihinkään, eikä tällä hetkellä varsinkaan pääsykokeisiin. Hakkaan päätä seinään että edes joku auttaisi.

Aamulla heräsin järkyttävään ahdistukseen. Ahdisti nousta sängystä joten makasin ja kuuntelin musiikkia. Mietin miten saan salakuljetettua osastolle teriä. Ne ajatukset ei jätä mua rauhaan, hakkaan vain päätä lisää seinään että ne loppuisi. Itkettää jo se että joudun hetkeksi eroon mun hoitajasta.

Kerroin eilen psykiatrille kuinka mietin päivittäin itseni tappamista. Hoitaja kysyi onko mulla valmiina suunnitelma, vajaa kuukausi sitten sanoin että on mutta en suostunut kertomaan sitä. Sanoin hoitajalle että ei, hoitaja sanoi "ai ei" ja hiljeni. Se niin tajusi että valehtelen. Vitun vittu.

Loukussa

Hei, kuuleko kukaan?
Onko täällä ketään?
Täydellinen hiljaisuus ja on niin pimeää,
hapuilen pelkkää mustaa
mutta sydämeni lyö, taidan vielä hengittää.



Yritän raivata sortumaa,
kivet painavat liikaa, istun odottamaan.
Minua pelottaa, miten kauan ilma riittää?
Ota rauhallisesti, joku tulee varmasti.

Otteeni aikaan irtoaa, pimeys muuttaa muotoaan.
Valun toiseen maailmaan, liu'un pois ja takaisin.

Mikä on totta?
En saa mistään kiinni, aika venyy.
Tietoisuus pakenee ja on vain pimeää - on vain ei mitään.

Covered by roses

Covered by roses,
when this dance is over,
we all know all beauty will die.

Hoitaja soitti eilen. Se kysyi sopiiko minulle jos psykiatri tulee maanantaina mukaan käynnille, voidaan yhdessä jutella osastosta. Kaikki kannustaa kokeilemaan, kuitenkin ajatuskin siitä saa mut vaan itkemään. En mää mitään osaa päättää. Toisaalta saan paniikin jos joku päättää mun puolestani. Mikään ei ole ikinä hyvin. Kolme päivää aikaa vielä miettiä..


Tänään olen vain maannut koko päivän. Portugalilainen oli yötä ja aamulla käytiin lenkillä. Olin niin iloinen siitä että sain itseni raahattua rakkaimaan kanssa ulos ja annettua sille ruuan. Se asuu nyt osittain äitini luona, juurikin siitä syystä että en pysty siitä pitämään huolta 24/7.

Illalla kävin salilla, olen koittanut tänään saada alaskin ruokaa. Salin jälkeen kävin lenkillä ja tein vatsoja kotona. Kroppa huutaa ruokaa ja pää huutaa "vielä enemmän läski, nopeammin!!". Voi Ana, minäkin sinua.. tai sitten en. Salin jälkeen sain kaksi pilttiä alas, kädet täristen ja itkien työnnän hammasharjaa vielä syvemmälle, ja oksennan.