en taikoja tehdä voi.
Palaveri liikkuvien kanssa, päätettiin muutama käyntikerta, soittokerta ja sitten ne jää pois. Silti minulle jää soittolupa jos iskee hätä. En voi hyvin, en oikein tiedä mitä pitäisi sanoa tai tehdä. Liu'un virran mukana, tuntuu etten voi tehdä mitään. Minä vain liu'un ja huudan kipua, mutta virta ei pysähdy. Lopuksi hukun.
laulan viimeisen, laulun viimeisen.
Matka viimeinen voi mut vihdoin pelastaa.
Demonit hyökkää ovista ja ikkunoista, en ole missään turvassa, edes omassa kotona. Lisää merkkejä, tappomerkkejä. Niitä on ilmestynyt tavaroihin. Pistän tavarat piiloon kaappiin tai esimerkiksi lakanan alle josta J on ihmeissään. En uskalla kertoa, en uskalla kertoa että minua seurataan taas puhelimen kautta, joku lukee viestini, tietää sitä kautta missä olen. Kuuntelee joka ikisen puhelun, selaa puhelimeni läpi ja samalla lukee minua kun avointa kirjaa.
Ei, mä en oo yli-ihminen.
En pääse läpi näiden kilpien.
Lääkkeet houkuttaa, ne huutaa päivittäin nimeäni. Kädet täristen otan oikean lääkeannoksen. Vedä vielä muutama, niistä tulee parempi olo, joku kuiskaa. "vain muutama, silloin pääset parempaan paikkaan" se jatkaa. Ajatukseni ei ole enää omiani, ne on jonkun toisen. Tuntuu etten osaa ajatella, en pysty. Aura ajattelee puolestani, se tyyppi onkin liikaa nostanut päätään viime aikoina.
Kuulen omaa ääntäni, vaikken se ole minä. Ihan kun joku puhuisi vieressä mutta minun äänelläni. Se puhuu rumia, kauheita asioita. Se toivoo minun kuolevan, kukapa ei toivoisi.
oot aina siellä minne meen.
Kaikkeen tottuu ja sydän turtuu
mut mä tahdon vapauteen.
Kun mietin itsemurhaa, silloin tunnen vapauden, kahleet päältäni putoaa. Olen vapaa. Mietin myös äitiä, ajatuskin saa minut itkemään. Kuitenkin odotan sitä hetkeä kun uskallan sanoa kaikille heipat. Odotan sitä hetkeä kun kaikki tämä taistelu on ohi, demonit on voittaneet taistelun ja rauha asettuu minun ympärilleni.
