The lonely

En mennyt polille. Haluaisin näyttää hoitajalle että pärjään, edes nämä kolme päivää. Halusin nostattaa muiden uskoa minuun ja minun pärjäämiseen, varsinkin hoitajan kun se taitaa olla se ihminen joka tällä hetkellä vähiten uskoo siihen että pärjään.

Olen myöskin pärjännyt, koska olen edelleen hengissä. Vai onko se pärjäämistä?



Eilen sain päivällä ahdistuskohtauksen. Viiltelin. Olisin halunnut vain viiltää lisää ja lisää, koko ajan syvemmältä. "tapa itsesi, läski tapa itsesi" se huutaa. Illalla menin ystäväni lapsen vahdiksi. Lähinnä katsoin telkkaria kun muksu nukkui. Meinasin romahtaa. Mietin terää, itku kurkussa koitin kääntää ajatuksia. Terä huutaa mun nimeä, se vain huutaa minua. Kun pääsin kotiin viilsin.

En enää jaksa, en vain halua jaksaa. Ei musta ole enää mihinkään. Hoitaja ehdotti jos veisin ylimääräset lääkkeet sinne. Ottaisin joka kerta vain tarvittavat määrät mukaan. Ajatuksena se ahdistaa. En haluaisi sulkea sitä mahdollisuutta pois.