Supersankari

Sä annoit periks kesken tarinan ja kaiken halusit, helpoksi muuttuvan.
Läpi tornadojen vierelläsi kulki kokoajan supersankari.
Kävelen raiteita pitkin musiikit korvilla. Se lopullisuus, se kiehtoo ja rauhoittaa. Se vapaus, tuntuu että lennän. Tuntuu etten paina yhtään mitään, voisin lentää jos vain haluaisin. Puomit sulkeutuu ja junan keula erottuu pikku hiljaa enemmän. Taas yksi mahdollisuus miettiä onko tämä paska kaiken tämän arvoista.

Päässä pyörii että vielä yhdet festarit, sitten voin lähtä. Toissapäivänä en meinannut saada unta, kaikki paska pyöri mielessä. Mistään ei yksinkertaisesti tule yhtään mitään. Toissa yönä mietin että on ihme että olen vielä tässä, henkeä ahdisti, tuntuu etten selviä. Liikkuva kävi, kerroin että katsoin sunnuntain junat. Ne halus käydä täällä vielä sunnuntaina. Tänään kerroin saman omahoitajalle, hoitaja oli hiljaa eikä oikein tiennyt mitä sanoa.


Tänään kun kävin hakemassa lääkkeet joku tuntematon nainen koitti hyökätä kimppuun. Se ei ollut muita kohtaan aggressiivinen. Jälkikäteen sain paniikin, se varmasti näki sen joka asuu minun sisällä. Sen joka haluaa tappaa minut, olen varma ettei se nähnyt minua, vaan sen jota muut ei nää.

Minun kuuluu kuolla. Se sisälläni asuva, sen on pakko kuolla. Huomenna ja lauantaina festarit, viimeiset festarit. Kaksi viikkoa Kroatian reissuun, en halua sinne.

"Pian olisi tulossa Kroatian matka, mistä asiakas hakisi oman koiransa kotiin Suomeen. Ei ole varma haluaako lähteä koska haluaa mieluummin kuolla."
Sunnuntaina vannon Liikkuvalle että pysyn hengissä. Todellisuudessa teen jotain aivan muuta. Minun on pakko. Aivan pakko tappaa se paskiainen minun sisältä, se ei kuole ilman että minä kuolen. Se on osa minua. Se olen minä.