mut mä tahdon vapauteen.
Tuntuu että on liian pitkä aika kun olen viimeksi saanut tekstiä aikaseksi. Olen kirjoittanut ja kirjoittanut mutta kaikki on jäänyt luonnoksiin. En saa tarpeeksi asiallista tekstiä aikaseksi. En osaa enkä pysty. Kirjoittaminen, lukeminen ja keskustelut muuttuu päivä päivältä vaikeammaksi. Tuntuu vaikealta lukea tai pysyä mukana keskusteluissa. Välillä meinaan lasittua omaan maailmaani tai omiin ajatuksiini liikaa, välillä harhat häiritsee.
Viikonloppu meni ihan kohtalaisesti. Huomaan että syömishäiriö tiukentaa otetta, reissun aikana minun oli pakko etsiä vaaka, minun on pakko tietää paljonko painan. Samalla uskottelen itselleni että se olen vain minä ja minun muuttuneet rutiinit. Samalla kuitenkin toivon että joku päivä tämä paska syömismörkö tappaa minut, annan Anan voittaa, on se sen jo ansainnut.
Kerroin eilen omahoitajalle etten tiedä kuinka enää selviän tästä. Kuinka jaksan tapella mielen kanssa joka haluaa kuolla. Tuntuu kun joku tunkisi ajatuksia päähäni että saisi minut hengiltä. Meinaan jatkuvasti takertua veitseen, painan sitä ihoa vasten.
Paino tippuu ja syömishäiriö sisälläni hyppii innosta ja onnesta. Päivässä saan maksimissaan alas muutaman hedelmän ja jotain nestemmäistä. Siitä huolimatta iltaisin on pakko lähtä salille, pakko saada kulutettua se minkä saan alas. En halua lihoa, en vain halua lihoa enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti