Trouble

There's a place that I know.
It's not pretty there and few have ever gone,
if I show it to you now, will it make you run away?

Aamulla oli vaikea herätä tähän aamuun. Nukuin herätysten yli ja Portugalilainenkin kävi jo kysymässä eikö mamma voisi jo nousta. Aamulla tuntui kun kaikki paska olisi ollut unta. Heräsin omana itsenäni, hymyilin peilistä ja mietin miten ihanaa elämä voikaan olla. Ajattelin etten enää tarvitse terapiaa, en tarvitse apua, pärjään yksin.

Selvennykseksi heti alkuun, tänään heräsin omalta kämpältäni pitkästä aikaa. Olen viimeisen viikon ollut vanhempien luona siksi etten pärjää kotona. Vanhempien luona Portugalilainen on saanut lenkittäjän, minä olen saanut vain levätä eikä ole tarvinnut miettiä kotitöitä. Muutama päivä sitten äiti kysyi voisinko tyhjentää astianpesukoneen. Senhän ei pitäisi olla kauhea urakka. Purskahdin itkuun ja romahdin täysin. Koitin pidätellä itseäni jotenkin koossa. Ihme ja kumma, onnistuin. Eilen päätin tulla kotiin, tai olihan se jo muutaman päivän ollut mielessä. Eilinen päivä meni järkyttävän ahdistuksen kourissa koska pitäisi mennä takaisin kotiin.

Söin aamupalan, käytiin Portugalilaisen kanssa juoksulenkillä. Siihen loppui kaikki hieno. Suljen ikkunoiden verhot. Pihalla paistaa aurinko. Pitäisi siivota, värjätä hiukset ja käydä suihkussa. Ahdistaa niin paljon että menen ihan lukkoon ja päädyn käpertymään peiton alle tekemättä mitään. Puhelin on jo toista päivää kiinni, siitä loppui eilen akku enkä ole jaksanut laittaa lataukseen. Tuntuu rentouttavalta, en ole tavoitettavissa, saan olla omassa rauhassa. En halua että kukaan näkee sisälle, enkä tahdo mennä ulos. En tahdo nähdä ihmisiä. Tietokonetuolini heiluu vaikka minä en heiluta sitä. Pyörryttää, ehkä jopa vähän oksettaa. Heiluminen ei lopu. Minun on parempi peiton alla, siellä olen turvassa kaikelta.

Or will you stay, even if it hurts
even if I try to push you out, will you return?
and remind me who I really am.



I told you you should never follow me,
but here we are, and you’re in too deep.
Parvekkeen ovi pitää jotain ääntä. Siellä on joku, olen aivan varma siitä. Onneksi verhot on kiinni ja ovi on lukossa, se ei pääse sisälle. Portugalilainenkaan ei huomaa mitään vaikka yleensä se reagoi pienempäänkin rasahukseen. Se nukkuu, annan sen nukkua. Ovi rasahtelee edelleen. Käperryn syvemmälle peittoon, laitan musiikkia kovemmalle ja yritän hengittää rauhallisesti. Ahdistaa, ihan pirusti.

Katson viilohaavoja mitkä tein hetki sitten. Haluaisin avata ne uudelleen. Ei tarvitsisi viiltää uudestaan, aukaisen vain vanhat arvet. Sitä ei lasketa. Siitä ei tarvitse kertoa kellekkään.

Ruokaakin pitäisi tehdä. Ehkä pärjään ilman, ei ole ensimmäinen kerta.

I told you never to get used to me,

I stay awake when you fall asleep,

I’m a whole lot of trouble.

Viimeinen aamu

Hello darkness, my old friend
I've come to talk with you again
Love me or hate me, I walk alone
Been called a monster, called a demon, called a freak
I'm not an idol, not an angel, not a saint
I walk alone, I always have, I'm not ashamed
A living nightmare from the cradle to the grave

And then the darkness surrounds me
I know I'm alive but I feel like I've died
And all that's left is to accept that it's over
I feel like I'm slipping away

My whole world is the pain inside me
The best I can do is just get through the day

Here I am at the end of me
Tryin' to hold to what I can't see
I forgot how to hope


Dear mother, I love you
I'm sorry, I wasn't good enough

Dear father, forgive me
'Cause in your eyes, I just never added up
In my heart I know I failed you

Dear brother, just don't hate me
For never standing by you or being by your side

Dear sister, please don't blame me
I only did what I thought was truly right
It's a long and lonely road, when you know you walk alone

I feel like running away, I'm still so far from home
You say that I'll never change but what the fuck do you know?
I'll burn it all to the ground before I let you in
Please forgive me, I can't forgive you now.
I remember everything.

Saanhan jo ottaa purkillisen pillereitä viinalla alas
ja lähtä junaradalle hortoilemaan. Saanhan?

Beauty from pain

Tasan viikko seuraavaan MT aikaan. Enää viikko. Olen laskenut päiviä jotka vain vähenee, jotkut päivät on tuntunut pidemmältä kun toiset. Olen myöskin kirjoittanut hoitajalleni päiväkirjaa päivittäin siitä mitä olen tehnyt ja omista fiiliksistä, tästä kaikesta paskasta mun pään sisällä.

Ana on ottanut taas otteen minusta, olen monta vuotta onnistunut vaientamaan sen kamalan ja kylmän äänen, miksi en enää pysty? Miksi minun pitää olla niin pirun heikko paskiainen että lähden taas leikkimään kuoleman kanssa lasinsirpaleilla. Ana on niin kaunis. Välillä kadun että lähdin ikinä sen mukaan, en muista oliko minulla edes vaihtoehtoja. Luulen että ei, Anan kanssa ei ole ikinä vaihtoehtoja. Olin 14, kaikki oli niin sairaan kaunista ja uutta. En tiennyt mitä se oli tai mitä siitä seuraa.


Hallusinaatiot tekee myös paluutaan, onhan viime kerrasta jo melkein 1,5v. Sama vanha ympyrä viiden vuoden takaa, sillä erotuksella että nyt olen viisi vuotta vanhempi, paljon viisaampi ja olen tarjoutunut ottamaan apua vastaan. Välillä mietin tarvinko koko apua. Olen ennen pärjännyt yksin, monta vuotta. Vaikka en voi kun kehua hoitajaani, se on ihana.

Please die Ana

16. syyskuuta 2013
Katson sinua suoraan silmiin. Tunnistan sinut. Olet se sama jonka ikuistin kaksi vuotta sitten paperille kyyneleet valuen, olet se joka pilasi kolme vuotta sitten elämäni. Kuiskaat korvaani kauniita sanoja, tiedät juuri ne oikeat sanat vaikka tiedän ettet tunne minua enää ollenkaan. En ole enää se sama, olen yrittänyt muuttua, olen yrittänyt palata takaisin siihen mitä olin ennen sinua mutta nyt se tuntuu mahdottomalta. Kuiskaat vielä vähän lisää ja minä nyökkäilen.

Kun katsot minua suoraan silmiin, sen hetken ajan, sen pienen hetken ajan tunnen ne tunteet miltä tuntuu kun haluaisi repiä joka ikisen kohdan ihosta palasiksi, sen kun haluaisi hypätä junan alle, sen kun haluaisi vain lopettaa hengittämästä ja nukahtaa. Tiedän että sinun kanssasi se on mahdollista, tiedän myös mitä vaa'an toisella puolella on, siellä on ne joista välitän kaikista eniten, asioita mitä rakastan koko sydämestäni vai rakastanko sittenkään? Luulin ettei me enää ikinä tavata, olin väärässä ja nyt haluat taas minut sinun mukaasi. Viimeksi et antanut vaihtoehtoja joten tuskin annat tälläkään kertaa. Otan kylmistä käsistäsi kiinni, suljen silmät ja annan sinun viedä.



24. lokakuuta 2013
Myönnän, olin väärässä. Mun olisi pitänyt tietää paremmin, mun olisi pitänyt jo ensimmäisellä kerralla antaa olla ja antaa virran viedä. Mun olisi pitänyt viiltää vielä vähän syvemmältä, mun olisi pitänyt niellä vähän enemmän pillereitä...mun olisi pitänyt.. Mun olisi pitänyt kuunnella sinua. Tiedän ettet ole minkään arvoinen mutta tiedän myös sen etten ole minäkään. Kadun sitä etten kuunnellut sinua, kun käskit olla syömättä söin vielä sen yhden hedelmän lisää, yritin selittää että minulla on nälkä mutta huudat korvaani ettei se ole kunnon syy olla kuuntelematta sinua, kun käsket olla juomatta koska se turvottaa join vielä sen yhden lasillisen vettä, selitin että kurkkua kuivasi enkä enää meinannut saada nieltyä, huudat taas sen saman lauseen, se ei ole kunnon syy olla kuuntelematta sinua. Olin väärässä, pyydän anteeksi.

Ainoa asia jossa onnistuin oli juoksulenkit, huusit että juokse kovempaa läski, juokse vielä kilometri, juokse vielä kaksi, samalla voit vetää vielä kolmannenkin. Järjen pieni ääni kuiskasi korvaani että käänny seuraavasta mutkasta jo kotiin, et jaksa eikä sinun ole pakko. Kuitenkin sinun äänesi ylitti sen pienenkin järjen äänen mikä minulla oli vielä jäljellä. Juoksin koko ajan kovempaa, kaaduin koska jalat eivät kantaneet, haukoin henkeä ja haukuin itseäni paskaksi läskiksi. Nousin, kiihdytin, kaaduin, nousin, kiihdytin, kaaduin...ja samalla menetelmällä mentiin ties kuinka monta kilometriä eteenpäin, sinä olet läski, koska et jaksa.

En jaksa enää sitä ikuista itkua ja hampaiden puristusta siitä kun huudat että olen huono, en jaksa enää yhtään mitään. Olen menettänyt jo kaiken mitä minulla on.....paitsi sinut. Olet ainoa mitä minulla on jäljellä..


I'm in love with a girl, but she wants me dead
her name is Ana and she lives in my head.